KOKENEITA YRITYSJOHTAJIA HALLITUKSEN JÄSENIKSI, JOHDON MENTOREIKSI TAI ASIANTUNTIJOIKSI
NestorPartners ry on kokeneiden yritysjohtajien yhteisö, jonka jäsenet toimivat elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tehtävissä, hallituksen jäseninä, liiketoiminnan asiantuntijoina ja johdon mentoreina.
Nestoreillamme on laaja osaaminen ja kokemus yritysten eri tehtävissä. Jäsenemme tarjoavat palvelujaan yksin tai tiiminä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.
He toimivat myös asiantuntijoina erilaisissa kehitys- ja selvityshankkeissa kotimaassa ja ulkomailla.
HALLITUKSEN JÄSEN: Monet jäsenistämme toimivat hallitus-ammattilaisina.
ASIANTUNTIJAPALVELUT:Palvelemme myös vaativissa asiantuntija-tehtävissä.
MENTOROINTI: Nestorimme toimivat mentoreina ja tukevat yritysjohdon kasvua johtajina.
KANSAINVÄLISET PALVELUT: Nestoreilla on monipuolinen ja laaja kokemus kansainvälisistä hankkeista eri aloilla. He ovat hoitaneet asiantuntija- ja neuvonantajatehtäviä useissa vienti- ja tuontiyrityshankkeissa EU-maissa, Venäjällä, Itä-Euroopassa, USA:ssa, Lähi-idässä, Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.
Haluatko Nestoriksi?
Oletko kiinnostunut täydennyskouluttamaan itseäsi, verkoistoitumaan tai kuulemaan mitä yhteiskunnassa eri aloilla tapahtuu? Vai oletko kiinnostunut tarjoamaan kokemustasi ja osaamistasi sekä muille Nestoreille ja/tai yrityselämälle? Liity yhdistyksemme jäseneksi toteuttamaan omia tavoitteitasi yhdessä muiden Nestoreiden kanssa.
Laita hakemus: Executive Director elina.kultaranta@nestorpartners.fi
0
Total investors
0
Early stage
0
Mid stage
0
Late stage
1978
Founded
Investors
0 investors
All
Early stage
Mid stage
Late stage
No investors in this category
Frequently asked questions
When was NestorPartners ry founded?
NestorPartners ry was founded in 1978.
What industry is NestorPartners ry in?
NestorPartners ry operates in Business Consulting and Services. Find similar Business Consulting and Services investors on gritt.io.
Where is NestorPartners ry based?
NestorPartners ry is headquartered in Helsinki, Finland.
Find investors for your startup like NestorPartners ry
Gritt sends AI-personalised outreach to each investor — from your Gmail